Toiminta

Näätämön Ystävät pyrkii perustuskirjansa mukaan toteuttamaan tarkoitustaan mm.

  • Harjoittamalla kalavesien hoitoa
  • Pyrkimällä olemaan yhteistoiminnassa toimialueensa kalastusviranomaisten kanssa vapaa-ajan kalastusta koskevissa asioissa
  • Järjestämällä valistus- ja koulutustilaisuuksia sekä illanviettoja
  • Harjoittamala opiskelija- ja nuorisotoimintaa
  • Järjestämällä kilpailuja ja näytöstilaisuuksia sekä kalastus- ja tutustumismatkoja kotimaassa ja ulkomailla.

Pyrimme osaltamme ottamaan kantaa kalastusasioihin esimerkiksi kalastuksen jatkuvuutta ja lohikannan tilaa koskevissa asioissa. Yhdistys on pyrkinyt vaikuttamaan Näätämöllä kalastavien vapaa-ajan kalastajien asioihin esimerkiksi ottamalla kantaa kalastuspoliittisiin kysymyksiin, esimerkiksi viikkoluvan saamiseen Norjan puolen Neidenillä.

Näätämön Ystävät on hankkinut vuosittain jäseniään varten mm. grillaustarvikkeita. Aikaisemmin hankitut pakastin, pesukone ja vakuumikone ovat jo jäsenten käytössä. Lisäksi jäsenet saavat etuja mm. joihinkin kalastustarvike- ja maijoitusliikkeisiin. Seura on tarjonnut jäsenilleen myös mahdollisuuden osallistua esimerkiksi Näätämö-aiheisten t-paitojen ja kangasmerkkien hankintaan. Lisäksi järjestämme jäsenillemme kilpailuja.